Banneri

Banneri

torstai 26. joulukuuta 2013

Pyhäpäivien tunnelmaa

Niinpä me saatiin kuin saatiinkin viettää valkoinen jouluaatto. Voiko lumi tullakkaan parempaan saumaan kuin juuri aatoksi. Tosin nyt meillä on jo ihan musta maa, mutta olen onnellinen, että saatiin lumesta nauttia edes pari päivää. Jouluaatto vietettiin kotosalla perheen ja läheisten kesken. Ruokaa ja herkkuja ollaan syöty niin, että navat paukkuu, mutta sehän onkin jokavuotinen perinne ;) Saas nähdä milloin tämä mässääminen loppuu.
Joulupukki tuli ja muisti meidän perhettä runsailla lahjoilla, jopa minä olin ollut niin kiltti, että sain kaksi isompaa pakettia. Toisesta paljastui Kärcherin ikkunapesuri ja toisesta uusi objektiivi kameraan. Objekti oli Canonin 40mm f/2.8. Voi että miten onnellinen olinkaan noista. Ikkunan pesua odotan innolla (oon kuullu pelkkää hyvää tuosta vempeleestä) ja uudella putkella alan harjoitella kovasti kuvaamista :))
Pöytääkin on ollut kiva kattaa useampana päivänä nätisti, joten siitäkin tältä päivältä pari räpsyä.
Lopuksi vielä kerran kuvaa meidän ehkä parhaimmasta ja ihanimmista kuusesta ikinä ;D
Rentoa iltaa jokaiseen kotiin!

16 kommenttia:

  1. Ihanan jouluisia kuvia ja kuusi on kyllä aivan mahtavan tuuhea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja ihanaa, kun oot niin aktiivinen kommentoija! <3

      Poista
  2. Ihania tunnelmakuvia <3 Täälläkin satoi lunta aattoiltana, mutta suli kyllä samantien pois :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi olis kyllä enemmän ku tervetullut ja olis suotavaa, että se pysyis hetken! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia <3 Täällä kans nautittiin siitä aaton lumesta, ois saanu kyllä mun puolesta jäädä maahan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin olis, tosi kurjaa lapsillekin, kun ei oo mitään tekemistä pihalla :/

      Poista
  4. Aivan ihastuttavia kuvia ja tunnelmia! Se ikkunanpesijä on tosi mukava apulainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Apulainen on kyllä ikkunanpesuun tervetullut :)

      Poista
  5. Kaunis ja raikas pöytäkattaus. Upea kuusi! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :) ja mukavaa, että sinäkin oot niin aktiivinen kommentoija, kiitos siitä! <3

      Poista
  6. Oli kyllä huippua, kun saatiin valkoinen joulu! Vaikka vain hetkeksi. Tänään kun käytiin kaupungilla niin saatiin juosta tytön kanssa vesisateessa.. Ihana kuusi ja ihania kuvia muutenkin!
    Rentouttavia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisade kyllä riittäis jo kovasti. Mää en oo vielä jaksanu kummemin kaupungilla juosta, mutta jospa uuden vuoden jälkeen :)

      Poista
  7. Onpa tuuhea kuusi! Ja ihania kuvia :) Mukavaa vuodenvaihdetta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin, oikea löytö! :) Kiitos, sitä samaa sinnekin! :)

      Poista
  8. Oi miten kaunis joulukoti ja niin ihania yksityiskohtia koti pullollaan, ihanaa katsella näitä kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ansku! Ihan hämilleni menen näistä teidän ihanista kommenteista! <3

      Poista